Siirry sisältöön
Yhtiö

Varte rakentaa Pähkinärinteeseen yli 260 uutta asuntoa

Vanhan kiinteistön purkutyöt tontilla ovat jo alkaneet marraskuussa 2021.

Varte

Varte Oy on kehittänyt Pähkinärinteeseen Pähkinärinteentien, Lammaslammentien ja Pähkinänsärkijän rajoittavalle alueelle uusia asuinkerrostaloja. Tontilla sijaitseva vanha liikerakennus tyhjentyi vuokralaisista lokakuun loppuun ja vanha rakennus puretaan uusien asuinrakennuksien myötä. Purkutyöt tontilla ovat käynnistyneet marraskuussa.

Pähkinäkortteliksi nimetty kehityshanke käsittää seitsemän asuinkerrostaloa, liikekiinteistön sekä pysäköintilaitoksen rakentamisen. Asuintaloihin tullaan rakentamaan arviolta yli 260 uutta asuntoa. Talojen sisäpihalle tulee yhtiöiden yhteinen piha-alue. Rakennettavaan liikekiinteistöön tulee elintarvikekauppa palvelemaan alueen asukkaita. Osa yhtiöistä toteutetaan urakkana ja osa Varten omaa asuntotuotantoa. Ensimmäisen RS-kohteen Asunto Oy Vantaan Wuorionheikin ennakkomarkkinointi alkaa arviolta heti vuoden 2022 alussa.

”Pähkinäkortteli on hyvän asuntotuotannon kehityksen tulos. Kohdetta on kehitetty yhdessä Vantaan kaupungin ja korttelin vanhojen omistajien kanssa, ja myös kuunneltu Pähkinärinteen nykyisiä asukkaita. Uskomme, että valmistuttuaan alue tulee sopimaan Pähkinärinteen hienoon ympäristöön sekä tuo alueelle mukanaan myös modernia arkkitehtuuria”, kertoo hankkeen projektipäällikkönä toimiva Antti Nykänen.

Kehityshankkeen suunnittelussa on huomioitu Pahkinärinteen jo rakennettu ympäristö, joka on pääosin 1970-luvulla rakennettua. Pähkinärinne on kulttuurihistoriallisesti arvokasta aluetta ja on valittu Vantaan rakennusperintölistaukseen. Uusien rakennuksien katujen puolisiin julkisivuihin tulee alueen mukaisesti punatiiltä ja sisäpihan suunnittelussa pyritään huomioimaan luonnonläheisyys.

Havainnekuva_Pahkinarinne_L_Arkkitehdit_Oy-1024x724

Työt tontilla käynnistyvät liikekiinteistön purkutöillä marraskuussa 2021 ja ensimmäisen asuintalon on arvioitu valmistuvan toukokuussa 2023. Alueen rakennustöiden arvioidaan kestävän vuoden 2025 loppuun.

Lisätietoja:
Varte Oy, Antti Nykänen, projektipäällikkö, p. 050 365 2333, antti.nykanen@varte.fi

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Urakat

Varte Lappeenranta Eskolanmäen liikuntahallin pääurakoitsijaksi

Varte 17.04.2024

Varte-Sakara-A-talo
Projektit

Sakara 2:n A-talo valmistui Helsingissä

Varte 09.04.2024

Varte-Valon-kone
Projektit

Case: Valon Kone

Varte 08.04.2024