Siirry sisältöön
Vartelaiset

Varte kasvattaa tunnettavuuttaan artisti Stigin avulla

Varte

Varte-Stig-yhteistyo-2021

Varte Oy on tehnyt yhteistyösopimuksen Warner Music Finland Oy:n artisti Stigin kanssa. Yhteistyön tavoitteena on kasvattaa Varten tunnettavuutta suomalaisena talonrakennusalan perheyrityksenä. - Varten isoja arvoja ovat kumppanuus ja luotettavuus, joiden ydin ovat oma henkilöstö, asiakkaat ja sidosryhmät. Rakennamme yhteistyössä ja teemme sen, minkä lupaamme.

Yhdessä tekemisen rento henki vie meitä eteenpäin ja mielestämme Stig sopii siihen olemuksellaan ja positiivisuudellaan täydellisesti, kertoo Varten markkinointipäällikkö Katja Raninen. - Yhteistyö sai alkunsa, kun pyysimme Stigin mukaan Varte-yhtiöiden kesäpäiville 2021 esiintyjäksi. Hyvässä hengessä käytyjen neuvottelujen pohjalta kypsyi ajatus isommasta ja pidemmästä yhteistyöstä. Talven aikana on soviteltu Stigille Varten haalareita ja nyt pääsemme tekemään yhdessä töitä, jatkaa sopimuksesta tyytyväinen Raninen.

-Oli kunnia saada kutsu, ja myös mielenkiintoista päästä tekemään rakennusalan yrityksen kanssa yhteistyötä. Varte vaikutti sopivan rennolta ja mukavalta talonrakennusyritykseltä. Yhteistyö oli helppo aloittaa, vaikka rakennusalan tuntemusta ei itselläni olekaan, kertoo Stig. - Totesimme, että Stigin artisti-julkisuuskuvassa ja Varten taustassa on paljon yhtäläisyyksiä. Niin Stig kuin Vartekin ovat ylpeitä omasta tekemisestään, mutta ovat samalla yhtä lailla myös suomalaisen rentoja ja vaatimattomia. Uskomme, että yhteistyö Stigin kanssa näkyy positiivisena yhtiön julkisuuskuvana ulospäin ja rakentaa toisaalta meidän henkilöstömme yhteishenkeä yhtiön sisällä ­– hoidetaan hommat rennosti mutta hyvin.

Mukavaa kun saatiin mies meille kunniavartelaiseksi, kertoo perheyrityksen varatoimitusjohtaja Harri Koho. Varten ja Stigin yhteistyötä voi seurata Varten sosiaalisen median kanavista seuraavan 12 kuukauden ajan.

Lisätietoja: Varte Oy Katja Raninen, markkinointi- ja viestintäpäällikkö, p.040 838 6393, katja.raninen@varte.fi Warner Music Finland Oy Sanna Tamminen, brand partnership manager, p. 040 776 3022, sanna.tamminen@warnermusic.com

 

KUUNTELE STIGIN TEKEMÄ BIISI VARTELAISILLE >> MEITÄ VARTE

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Varte-verkkosaaren-laudus
Urakat

Varte urakoi Suomen Keskuskodeille Verkkosaareen 81 asuntoa

Varte 28.03.2024

Varte-untamo-rakennus
Urakat

Varte toteuttaa Käpylän peruskoulun Untamo-rakennuksen perusparannushankkeen

Varte 27.03.2024

Porvooseen A-yhtiölle rakennettavan rakennuksen havainnekuva
Urakat

Varte Lahti urakoi A-yhtiöille 122 asuntoa Porvooseen

Varte 11.03.2024