Siirry sisältöön
Vartelaiset

Varte mukana Eläköön Kartsi -tapahtumassa 15.4. Karakalliossa

.

Varte

Varte-ilmapalloja-1600x

Rakennusalanyritys Varte Oy on ollut mukana kehittämässä Karakallion keskustan uutta asemakaavaa, joka hyväksyttiin valtuustossa tammikuussa. Karakallio on noin 5 400 asukkaan kaupungin osa, jossa suurin osa asuntokannasta on rakennettu 1960–1990-luvulla.

Karakallion keskusta uusiutuu lähivuosina Varten toimesta. Alueen keskeiselle sijainnille rakennetaan uusi korttelikokonaisuus, johon sisältyy asuinkerrostaloja, pysäköintitalo sekä liiketiloja. Karakallion ostoskeskus on toiminut asukkaiden virkeänä kohtaamispaikkana tarjoten monia palveluita. Nyt vanha ostoskeskus puretaan uusien suunnitelmien myötä. Karakallio-Seura Ry järjestää vanhaa ostoskeskusta muistaen Eläköön Kartsi -tapahtuman lauantaina 15.4. Karakalliossa. Varte on tapahtumassa mukana. 

- Karakallion vanha ostoskeskus on rakennustekniikan puolesta tullut elinkaarensa päähän ja nyt alueelle on kehitteillä uusi korttelikokonaisuus, joka tuo alueelle uutta elinvoimaa. Uuden korttelin suunnittelu Karakallioon on käynnissä ja alusta asti meille on ollut tärkeää käydä aktiivista keskustelua alueen asukkaiden kanssa. Karakallion-Seura on ollut aktiivisesti meihin yhteydessä alusta pitäen ja on hienoa, että olemme aloittaneet yhteistyön seuran kanssa, kertoo Varten projektipäällikkö Minna Ylenius.

Karakallio-Seuran puheenjohtaja Aulikki Pentikäinen pitää ostarin hankkeen käynnistymistä tärkeänä. - Ostarin elinkelpoisuutta on vuosi vuodelta syönyt vähenevä asiakaskunta ja lähialueiden kehittyminen. Toivon, että asukasmäärän lisääntyessä palvelut pystytään säilyttämään ja jopa parantamaan niitä. Toki on myönnettävä, että on asukkaita, jotka suhtautuvat hankkeeseen ristiriitaisin tuntein, kertoo Pentikäinen.

Vanhan ostoskeskuksen tontilla alkaa tapahtumaan jo toukokuussa. Alueen vuokrasopimukset on jo aikaisemmin irtisanottu ja pian tontilla jo käynnistyvät vanhan ostoskeskuksen purkutyöt.

Eläköön Kartsi -tapahtuma järjestetään Karakallion keskustan aukiolla lauantaina 15.4. klo 14-17:00. Tapahtuman pääjärjestäjänä toimii Karakallio-Seura Ry ja mukana yhteistyössä on rakennusyritys Varte Oy. Tapahtuma on saanut tukea lisäksi Espoon kaupungilta. Tapahtumassa rakennusyritys Varte Oy esittäytyy ja kertoo alueen tämänhetkisistä suunnitelmista. Paikalla pääsee juttelemaan aluekehityksestä Varten suunnittelussa ja asuntomyynnissä toimivien kanssa. Luvassa on myös musiikkia, sillä paikalla on kaksi bändiä: Karakalliota edustava Hott File sekä Varten oma housebändi Kostea Alapohja. Lisäksi lapsia muistetaan tapahtuman ohjelmassa. Tule jättämään jäähyväisiä vanhalle ostoskeskukselle ja toivottamaan tervetulleeksi uusi! Tilaisuus on avoin ja maksuton kaikille.

 

Tutustu Karakallioon suunnitteilla olevaan RS-kohteeseen TÄSTÄ

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Varte-Sakara-A-talo
Projektit

Sakara 2:n A-talo valmistui

Varte 09.04.2024

Varte-Valon-kone
Projektit

Case: Valon Kone

Varte 08.04.2024

Varte-MLE
Projektit

Case: MLE

Varte 08.04.2024