Siirry sisältöön
MUUAN-Verantatalo-Meri-Rastila_keskipihalle
Projektit

Varte ja MUUAN kehittävät yhdessä uutta Verantatalo-konseptia

Varte

Rakennusyritys Varte Oy, suunnittelutoimisto MUUAN Oy ja kiinteistökehitysyritys Ailecon Oy ovat aloittaneet yhteistyön. Varte ja MUUAN kehittävät yhdessä uutta Verantatalo-konseptia, jolla tuodaan asumiseen uudenlaisia laatutekijöitä. Ailecon vastaa konseptin kaupallisesta kehityksestä Varten ja MUUAN:nin kanssa.

Yhteisen kehittämishankkeen tavoitteena on kehittää MUUANin luomaa Verantatalo-konseptia, jonka keskeisenä ajatuksena on lisätä asumiseen mukavuutta ja toiminnallista joustoa tuoden asunnon yhteyteen kuistimainen eteistilan - "verannan". Kehittämishanke perustuu MUUANin laatimaan suunnitelmaan, joka palkittiin ensimmäisellä palkinnolla Asuntoreformi Helsinki – Asuminen 2020 -kilpailussa Helsingissä, huhtikuussa 2019. Suunnitelmassa luotiin raamit yhteisölliselle ja asukkaiden elämäntilanteiden mukaan muuttuvalle perheasumisen korttelille. Rakennukset koostuvat kohtuuhintaisista, erikokoisista perheasunnoista sekä niitä välittävistä verantatiloista.

”Tavoitteena on ollut kehittää kerrostaloasumista hyödyntäen omakotitaloasumisen piirteitä. Asuntojen avautuminen useaan ilmansuuntaan, monikäyttöinen verantatila ja asunnon monipuoliset aputilat parantavat arkea ja tuovat asumiseen laadukkuutta”, kertoo kohteen konsepti-, arkkitehti- ja pääsuunnittelusta vastaava MUUANin arkkitehti Tiina Antinoja.

Arkkitehtikilpailun kehittämishanke-ehdotus on suunniteltu Helsingin Meri-Rastilassa sijaitsevalle tontille. Ehdotus on mukana Helsingin kaupungin Kehittyvä kerrostalo -ohjelmassa. Nyt alkaneella yhteistyöllä Verantatalo-konseptia jalostetaan toimimaan myös muissa mahdollisissa sijainneissa kehittäjäkumppaneiden toimesta.

”Olemme erittäin iloisia, että pääsimme käynnistämään näin hienon yhteisen kehittämishankkeen MUUANin kanssa. Uskomme, että hyvällä yhteistyöllä pääsemme rakentamaan jotain todella uutta asumisen laatua ja oikeaa lisäarvoa asukkaille”, kertoo Varten rakennuttajapäällikkö Antti Nykänen.

MUUAN-Verantatalo-Meri-Rastila_veranta

Lisätietoja:

Varte Oy, Antti Nykänen, rakennuttajapäällikkö, antti.nykanen@varte.fi, +35850 365 2333 | www.varte.fi

MUUAN OY, Tiina Antinoja, arkkitehti SAFA, Osakas, tiina.antinoja@muuan.fi, +35840 725 1026 | www.muuan.fi

 

 

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Varte rakentaa Kymen Seudun Osuuskaupalle uuden liike- ja asuinkokonaisuuden Kotkan keskustaan.
Projektit

Varte rakentaa Kymen Seudun Osuuskaupalle uuden liike- ja asuinkokonaisuuden Kotkan keskustaan

Varte 20.10.2026

Varte rakentaa uuden K-Supermarketin Paraisille
Projektit

Varte rakentaa uuden K-Supermarketin Paraisille

Varte 12.10.2026

Varte rakentaa 57 uutta opiskelija-asuntoa Lappeenrantaan
Urakat

Varte rakentaa 57 uutta opiskelija-asuntoa Lappeenrantaan

Varte 07.10.2026