Siirry sisältöön
Yhtiö

Antti Inkilä aloittaa liiketoimintajohtajana Varte Oy:llä

Pitkän ja ansiokkaan uran YIT:n palveluksessa tehnyt Antti Inkilä aloittaa liiketoimintajohtajana Varte Oy:llä 2.3.2026.

Varte

Inkilä vastaa jatkossa emoyhtiön operatiivisen toiminnan kehittämisestä ja johtamisesta tiiviissä yhteistyössä tulosyksiköiden vetäjien kanssa.

Inkilä on tehnyt merkittävän uran YIT:llä erilaisissa tehtävissä. Työmaalta alkanut ja työpäällikön roolin kautta edennyt ura johti aina Suomen suurimman rakennusliikkeen väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi.

”Antin vahvuus on asuntorakentamisessa ja sen kokonaisvaltaisessa kehittämisessä ja johtamisessa, mutta myös ihmisläheisenä henkilönä joukkueen johtajana. Inkilä tukee Varte-konsernin kasvua ja tuo kokemuksellaan leveyttä päätöksentekoon”, kertoo Varte Oy:n toimitusjohtaja Arto Jokinen.

Uudessa tehtävässään aloittava Inkilä näkee Varten tulevaisuuden näkymät erittäin lupaavina.

”On hienoa ja innostavaa päästä liittymään perheyritys Varten vahvaan joukkueeseen sekä osallistumaan yrityksen seuraavan luvun kirjoittamiseen”, hän sanoo.

”Varte on Arto Jokisen johdolla toteuttanut määrätietoisen ja tuloksellisen transformaation perinteisestä asuntorakentajasta monipuoliseksi toimijaksi myös toimitila- ja korjausrakentamisen kentälle – vieläpä poikkeuksellisen haastavassa suhdannetilanteessa. Tämä kertoo ammattitaitoisesta osaamisesta, kyvystä uudistua sekä henkilöstön vahvasta tekemisen kulttuurista”, Inkilä jatkaa.

Inkilän mukaan Vartella on nyt vankka perusta seuraavaan kasvuvaiheeseen.

”Varten uudet yhtiöt Turussa ja Tampereella luovat erinomaisen ja skaalautuvan perustan tulevaisuuden kasvulle. On motivoivaa olla mukana rakentamassa tätä seuraavaa vaihetta yhdessä osaavan ja sitoutuneen tiimin kanssa”, hän päättää.

Lisätietoja:

Varte Oy, Arto Jokinen, toimitusjohtaja, 050 327 4000, arto.jokinen@varte.fi

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Yhtiö

Antti Inkilä aloittaa liiketoimintajohtajana Varte Oy:llä

Varte 25.02.2026

Projektit

Sari Essayah vihki Minkiön tutkimusnavetan käyttöön

Varte 24.02.2026

Yhtiö

Varten kesätyöhaku 2026

Varte 18.02.2026