Ajankohtaista

Varte toteuttaa yhdessä LähiTapiolan kanssa asuinkerrostalohankkeet Lahteen ja Lappeenrantaan

Kirjoittanut Varte | 29.12.2021

Varte ja LähiTapiola Aluekiinteistöt Ky ovat allekirjoittaneet esisopimuksen yhteensä 81 asunnon rakentamisesta Lahteen ja Lappeenrantaan. Molemmat asuinkerrostalohankkeet toteutetaan kokonaisvastuu-urakointina.

”Haluamme tarjota vuokralaisillemme korkealaatuista asumista myös Etelä-Suomen keskisuurissa kaupungeissa. Kummallakin paikkakunnalla sijaitsee Lappeenrannan yliopiston kampus, joka luo toimeliaisuutta ja vuokralaiskysyntää. Yliopisto yhdistettynä hyviin raideliikenneyhteyksiin takaa tasaisen kysynnän korkealaatuisille asunnoille”, kertoo salkunhoitaja Ville Hänninen LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy:stä.

Lahdessa rakennetaan 46 asuntoa Ruoriniemen kaupunginosaan Vesijärven rannalle ja Lappeenrannassa asunnot rakennetaan puolestaan Saimaan rannalle Pallo-Tyysterniemen kaupunginosaan. Kumpikin kohde sijoittuu kaupunkien keskustojen välittömään läheisyyteen. Lahdessa kohteen pääurakoitsijana toimii Varte Lahti Oy ja Lappeenrannassa Varte Lappeenranta Oy.

”Kohteet vahvistavat Lahden alueyhtiön vahvaa työkantaa entisestään ja Lappeenrannassa hankkeen aloituksen myötä tuoreen alueyhtiön työkannalle on jo aloitettujen projektien lisäksi luotu vahva perusta alkaneelle vuodelle.”, kertoo varatoimitusjohtaja Harri Koho Varte Oy:stä.

Kohteiden rakentaminen alkaa heti vuoden 2022 alussa ja molempien kohteiden asunnot ovat muuttovalmiina valmiina vuoden 2023 ensimmäisellä puoliskolla. Molempien kohteiden suunnittelussa ja toteutuksessa huomioidaan erityisesti ympäristö- ja energiavastuutekijät. Lappeenrantaan rakennettavassa kohteessa lämmitys toteutetaan maalämmöllä. Lappeenrannan kohde myös ympäristösertifioidaan LEED- ympäristösertifikaatin Gold- tasoon.

Molemmat hankkeet ovat Varten oman alueellisen hankekehityksen tulosta ja Vartella on käynnissä useita hankekehityshankkeita ympäri konsernin toiminta-aluetta LähiTapiolalle toteutettavien hankkeiden lisäksi.

Lisätietoja:

Varte Oy, Harri Koho, varatoimitusjohtaja, harri.koho@varte.fi , p. 050 501 6000

LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy, Ville Hänninen, salkunhoitaja, ville.hanninen@lahitapiola.fi, p. 040 507 8078