Ajankohtaista

Varte Lahti urakoi Lahden Taloille puukerrostalon

Kirjoittanut Varte | 20.06.2023

Varte Lahti Oy ja Lahden Talot Oy ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen koskien uudiskohteen rakentamista Lahden Kartanoon.Osoitteeseen Svinhufvudinkatu 7 rakennetaan 5-kerroksinen ja yksi portainen puukerrostalo. Asuntoja kohteeseen tulee yhteensä 39 huoneistoa, kokonaisala 2 898 m2. Asuinkerrostalo rakennetaan A-energialuokan tasoon ja rakennuksen katolle rakennetaan aurinkosähkövoimala tuottamaan sähköä. Kohde toteutetaan KVR-urakkana.

−Puurakentaminen on yksi tapa tukea strategiamme mukaista ympäristövastuullisuuden ja vähähiilisyyden huomioimista. Se tukee myös Lahden kaupungin tavoitetta rakennetun kaupunkiympäristön monimuotoisuuden ja ilmeikkyyden osalta, Lahden Talojen toimitusjohtaja Jukka Anttonen kertoo.

−Yhteistyö Lahden Talojen kanssa on edennyt hyvin. Kyseessä on Varte Lahden ensimmäinen puukerrostalo. Rakentamisen laadusta pidetään kiinni yhdessä koko hankkeen rakentamisen ajan, toteaa Varte Lahden toimitusjohtaja Juha Sankari.

Kohteen suunnittelu on käynnissä. Maanrakennustyöt käynnistyvät tontilla syyskuussa 2023 ja arvioitu valmistuminen on loppuvuonna 2024.

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Juha Sankari, Varte Lahti Oy, 044 355 2795, juha.sankari@varte.fi

Toimitusjohtaja Jukka Anttonen, Lahden Talot Oy, 044 035 7015, jukka.anttonen@lahdentalot.fi

 

Lahden Talot Oy
Olemme Lahden seudun suurin vuokranantaja. Vuokraamme, omistamme, ylläpidämme ja rakennamme laadukkaita mutta mukavan hintatason koteja. Meillä on yli 7 000 asuntoa, joista löytyy viihtyisiä vaihtoehtoja niin kaupungin sykettä rakastaville kuin rauhallisten alueiden ystävillekin. Vastuullinen toiminta on meille sydämen asia ja teemme koko ajan kovasti töitä energiatehokkaan asumisen eteen. www.lahdentalot.fi