Ajankohtaista

Pähkinäkortteli jo yli puolen välin valmis

Kirjoittanut Varte | 12.12.2023

Vantaan Pähkinärinteen keskeisellä paikalla sijaitsee Varten iso työmaa, Pähkinäkortteli, jonka rakentamisessa on päästy jo yli puolen välin. Pähkinärinteentien, Lammaslammentien ja Pähkinänsärkijän rajoittavan alueen työmaa käynnistyi marraskuussa 2021, jolloin vanha liikerakennus purettiin tontilta. Kaksi vuotta myöhemmin alueelle on jo valmistunut asuinrakennuksia, kauppa ja pysäköintilaitos.

Pähkinäkorttelin rakentamista on tehty kieltämättä vaikeina aikoina. Rakentamisen kustannuksien nouseminen on vaatinut, että tarkkana on pitänyt olla. Yhteistyö kumppanien sekä tilaajien kanssa on kuitenkin ollut aina erittäin sujuvaa. Töitä on saatu vietyä eteenpäin hyvin ja haasteista on aina selvitty. Kohteet on luovutettu valmiina ja tilaajat ovat olleet tyytyväisiä,” kertoo työmaan vastaava mestari Joni Lehtimäki.

Viimeisimpänä Pähkinäkortteliin valmistui marraskuun lopussa Lumo Kodit Oy:lle 98 asunnon taloyhtiö, HOK-Elannolle myymälä Alepa sekä tontin perällä sijaitseva 5-kerroksinen pysäköintilaitos. Nyt tontille jää rakenteille yksi asuinrakennus, jonka valmistuminen on elokuussa 2024. Kerrostalon tilaajana on Icecapital.

Syksy korttelissa oli työntäyteinen, kun marraskuun lopussa samalla viikolla käyttöönotettiin ja luovutettiin tilaajille kolme täysin erityyppistä hanketta. Luovutusvaihe vaati tarkkaa yhteensovittamista, sekä kokonaisuuden ja kalenterin hyvää hallintaa. Samaan aikaan luovutusvaiheen kanssa korttelissa oltiin yhden asuinrakennuksen kanssa vasta runkovaiheessa. Tiukasta työrupeamasta kiitoksena palkitsi nähdä, että Kojamon ja Alepan tilaajaorganisaatiot olivat vastaanotoissa hyvin tyytyväisiä hankkeiden läpimenoon ja yhteystyöhön”, Lehtimäki kertoo tyytyväisenä.

Pähkinäkortteliin on suunnitteilla vielä kolmen asuinrakennuksen rakentaminen, joista ensimmäisenä on viety eteenpäin Asunto Oy Vantaan Aholanheikkiä. Aholanheikki asettuu korttelissa Pähkinänsärkijän laidalle ja siihen rakennetaan omistusasuntoja.

Odotamme innolla, että pääsemme keväällä markkinoiden käynnistymisen myötä etenemään Aholanheikin kanssa. Kohteen ennakkomarkkinointia olisimme lähteneet jo aikaisemmin edistämään, mutta markkinatilanteen muutokset ovat meilläkin vaikuttaneet RS-kohteiden aloituksiin. Yksinkertaisesti uudiskohteiden kauppa ei ole käytännössä liikkunut yli vuoteen, jolloin aloituksia on jouduttu siirtämään. Vakavaraisena perheyrityksenä RS-kohteiden siirrot ovat olleet meillä kuitenkin hyvin hallittuja”, kertoo Varten asuntomyynnistä Minna Hyyrynen.

Pähkinäkorttelin sisäpihalle rakentuu taloyhtiöiden yhteinen piha-alue, joka tulee asukkaiden käyttöön talojen valmistumisen myötä. Vastavalmistuneeseen liikekiinteistöön avataan odotettu päivittäistavarakauppa Alepa Pähkinärinne, jonka avajaiset ovat vielä joulukuun aikana.

Pähkinäkortteli tuo elinvoimaa Pähkinärinteeseen. Kortteliin toteutuu modernia asumista ja asukkaitaan palvelevaa tuotantoa. Aholanheikissä olemme erityisesti panostaneet helppoon ja turvalliseen asumiseen. Pähkinärinteessä on kaikki palvelut ja yhteydet aivan vieressä, unohtamatta alueen ainutlaatuista luontoa. Täällä halutaan asua”, iloitsee Hyyrynen.

Asunto Oy Vantaan Aholanheikin ennakkomarkkinoinnin on arvioitu alkavan keväällä 2024. Täysin valmis Pähkinäkortteli arvioidaan olevan kesällä 2026. 

Lue lisää Pähkinäkorttelin etenemisestä TÄSTÄ