Ajankohtaista

Miksi kaikki Varte-kodit ovat nimeltään Heikkejä?

Kirjoittanut Harri Koho | 03.01.2022

Varte-kotien historia vie Varte-yhtiöiden juurille, kun Heikki Koho aloitti vuonna 1996 Joutec Oy:n toimitusjohtajana ja osakkaana. Samalla yhtiön nimeksi muutettiin Rakennus-Varte Oy. Kun ensimmäistä asuntokohdetta rakennettiin, Heikki päätti yhtiön muiden osakkaiden Heikki Henttosen ja Juha Outavan kanssa, että tämä on vasta alkua.

Tavoitteena oli rakentaa vuosien mittaan aina luotettavaa Varte-laatua, jonka tunnistaa jo nimestä. Nimeä pohdittiin yhdessä ja kolmen osakkaan demokraattinen päätös oli, että Varten oman tuotannon taloja yhdistävä nimi on Heikki.


Heikki kertoo huolella rakennetusta laadusta...

Taloyhtiön nimi on yksi keino kertoa asuntojen laadusta ja erottautua markkinoilla. Se on konkreettinen osa rakennuttajan aloittamaa tarinaa, johon asuntojen ostajat ja asukkaat kytkevät vuosien myötä oman elämäntarinansa.

Varte-kotien erottumiskeinot ovat laatu ja palvelu: talomme tunnetaan huolellisesta suunnittelusta, laadukkaasta varustelusta ja hyvästä sijainnista.

Ensimmäiset Kymenlaaksoon rakennetut Heikki-kohteet erottuivat kilpailijoita vähän paremmalla varustelulla. Asunnot suunniteltiin sopimaan eläköitymistä lähestyville pariskunnille, jotka arvostivat hyvää laatua ja palvelua.

Maailma on muuttunut sen verran, että ensimmäisten Varten ”muita paremmin varusteltu” ei nykypäivänä riittäisi laadukasta asumista arvostaville. Siksi olemme jatkuvasti nostaneet laatutasoa, jotta se yltää kunkin ajan standardien yläpuolelle. Maailma kehittyy ja haluamme kehittyä sen mukana sekä varmistaa, että Varte-laatu on edelleen laatua.

Ajan saatossa perheeseemme syntyi myös Tasokas-kohteet, joissa laadukkuus viritetään aivan ylimmilleen. Näissä Varte-kodeissa asiakkaille tarjotaan tasokkuutta, joka näkyy ja tuntuu asumisessa.


… ja Varte-kodeissa on perheyhtiön henki läsnä

Tärkeä osa Varte-koteja on henkilökohtainen palvelu: haluamme, että perheyhtiömme lämmin henki näkyy ja tuntuu kaikissa kohtaamisissa asiakkaiden kanssa.

 

Meillä uudisasunnon ostaja pääsee mukaan
vaikuttamaan asuntonsa suunnitteluun. Yhteiset osakaskokoukset luovat myös perustan kunkin taloyhtiön hyvälle yhteishengelle.


 

Alussa Heikki oli itse paljon tekemisissä Varte-kotien asiakkaiden kanssa. Hankkeet henkilöityivät häneen ja Heikki veti pitkään kaikkien taloyhtiöidemme osakkeenostajien kokoukset, hallinnonluovutukset ja muut tilaisuudet.

Yrityksemme kasvaessa siirtyi Varte-kotien vetovastuu minulle ja aloin itse Heikin lailla vetämään kaikki Varte-kotien rakentamisen aikaiset kokoukset. Tämä oli minulle enemmän kunnia kuin velvollisuus perheyrityksen edustajana. Vuosien saatossa vastuu on siirtynyt edelleen ja tänä päivänä kokouksia vetää ammattitaitoisesti meidän oma rakennuttaja-asiamiehemme Minna Hyyrynen.


Esimerkkejä Varte-kotien Heikeistä

Oman asuntotuotannon taloyhtiöiden Heikki-nimi kertoo Varte-laadusta. Siihen yhdistetään useimmiten taloyhtiön sijaintia tai muuta ominaispiirrettä kuvaava nimi. Tässä on muutamia esimerkkejä:

  • Ensimmäinen omaperusteisista taloyhtiöistämme oli As Oy Kouvolan Saarennonheikki, pieni kaksikerroksinen kerrostalo Kouvolassa. Se sijaitsee Kouvolan keskustan pohjoispuolella Saarennon alueella.
  • Kotkassa sijaitseva Lauluheikki sijaitsee samalla tontilla kuin Kotkan Laulumiehet ry:n talo.
  • Espooseen rakennettu Kummelivuorenheikki sijaitsee puolestaan Kummelivuorentiellä.
  • Hyvinkäällä Ratsuheikki rakennettiin Ratsumiehenkadun varteen.
  • Kirkkolaaksonheikki sijaitsee Kirkkonummen Kirkkolaaksossa.
  • Torniheikki puolestaan on Vantaan Koivuhaan alueella korkein omaperusteinen asuinrakennuksemme.
  • Lahdessa rakennettu Tammiheikki sijaitsee tontilla, jolla on suojeltu tammi. Koska puun säilyttäminen oli rakentamisen edellytys, koko tontinkäyttösuunnitelma tehtiin tammen ympärille.
  • Ensimmäinen Tasokas-kohteemme Tapiolassa sai nimen Asunto Oy Espoon Tapiolanheikki.

TUTUSTU AJANKOHTAISIIN VARTE-KOTEIHIN  >>  KODIN ETSIJÄLLE